Heräsin aamulla jo klo 6.30 syömään aamupalan, koska leikkaus alkoi klo 14 ja klo 8:n jälkeen ei saanut enää syödä. Juoda olisi saanut, mutta viimeisen vesilasin taisin juoda klo 7, ettei tule hädät housuun operaatiopöydällä.
Aamupäivä meni pelonsekaisin tuntein, leikkausta miettiessä. Kunnes klo 12 avomies ilmotti, että se ois lähdettävä pian tai ei koskaan. Vaatteet päälle ja menoksi. Heitin jalkaan löysät housut ja hyvät tukevat lenkkarit, näin olin ohjeistuksen saanut.
Saavuttiin osastolle joskus vähän yli puolen päivän ja meidät neuvottiin odottamaan lisäohjeita odotustilaan. Joskus yhden maissa tuli eräs mies joka neuvoi minulle pukukopin, pukukaapin ja antoi sairaalavaatteet. Ne oli minulle aika isot, mut se oli tarkoituskin. Roikkui vaan typerästi minun päällä. Omat vaatteet jäi pukukoppiin, repun otin mukaan. Sen jälkeen mies vain lähti ja huikkasi, että vie mun kyynärsauvat eteenpäin. Sanoi, että ihan kohta anestesiahoitaja tulee ja neuvoo lisäohjeet. Menikin ehkä noin 10 min kun hoitaja tuli.
Anestesiahoitaja ohjasi minut erääseen huoneeseen ja siinä käytiin läpi esitietolomake jonka olin jo aiemmin täyttänyt ja lähettänyt postissa heille. Siinä ei ollut epäselvyyksiä ja hoitaja kyseli vielä, että onko mulla lääkeallergioita ja eipä juurikaan ole. Käytiin siinä läpi lääkitykset, leikkauksen aikana annettavat ja myös leikkauksen jälkeiset himaan vietävät lääkkeet. Kuinka ne tulisi kipata naamaan ja kuinka usein. Kertoi sit vielä, että saan kyllä kunnon ohjeet näistäkin paperilla. Sen jälkeen kertoili vielä, että minun päänmenoksi oli suunniteltu lyhytaikainen toispuoleinen selkäydinpuudutus. Ja että kohta oli luvassa "hällä väliä"- lääkettä suoneen niin jännitykset lähtee pois.
Sen jälkeen tulikin fyssari ja kyseli kamalasti kaikkia kysymyksiä, joihin vastasinkin aika sekavassa mielentilassa kun halusin vaan nopeasti saada sen lääkkeen, että rentoutuisin. Tässä vaiheessa vähän kyl muisti jo temppuilee, kun tosiaan puolet meni ohi sen puheesta. Siinä se kuitenkin tsekkasi et missä kunnossa mun reisilihas oli ja se oli kuulemma heikentynyt hieman. Eihän tuo ihmekään kun oon monta kuukautta varonut polvea vaikka oonkin sillä jonkin verran liikkunut ja jaksamisen mukaan jumpannutkin. Fyssari toivotti onnea leikkaukseen ja että nähdään kuulemma heräämössä, jossa hän neuvoo tarkemmat ohjeet jumppiin ja katsotaan kuinka osaan kävellä kyynärsauvoilla sekä opetellaan jos en osaa. Ei vielä muuta, koska leikkauksen jälkeen näkee vasta lopulliset ohjeet.
Fyssarin jälkeen tuli vielä leikkaava lääkäri. Käytiin läpi et rustopuutosta korjaillaan ja nivelkierukka korjataan myös, jos sielläkin on vikaa. Kertoi vielä menetelmävaihtoehdot: Joko mikrofraktuura menetelmä, rustoon porataan reikiä ja verestymisen kautta toivotaan, että rusto uudistuu tai niin että tsekataan missä olis tervettä rustoa ja laitetaan semmoista rustopuutoskohtaan. Kaikki vaikutti niin osaavilta, että tunsin olevani hyvissä käsissä.
Sairaanhoitajat pyysi ja saattoi minut leikkaussaliin. Siellä hypättiin leikkauspöydälle, annettiin selkäydinpuudutus. Puudutuksen pistäminen ei tehnyt edes kipeää, koska isompienkien neulojen kanssa oon ollu tekemisissä esim. tatuointien kanssa. Puudutus tuntui leviävänä lämpeämisen tunteena vasemmassa, leikattavassa polvessa. Tuota ennen oli laitettu kanyyli ja annettu tipalla liuosta, joka pitää suonet auki. Siinä sitten myös kiinniteltiin kaikkia lappuja ja verenpainemansetteja ympäriinsä kehoa. Ja sen jälkeen sain viimeinkin sen rauhoittavan lääkkeen suoneen. Päässä vain humahti ja tuli rentoutunut olo.
Ensin polvi pestiin ja se nostettiin ylös, varpaat vaan näkyi sermin takaa. Se oli hassua. Siinä sen jälkeen operaatio alkoi ja sain monitorilta seurata, kun polvea tähysteltiin. Näkyihän siellä kaikkea lähtien rustoista vereen ja nivelnesteeseen. Oli ihan mielenkiintoisen näköistä. Ihan kuin olisi tsekannut tvstä dokumenttia, mut kyseessä olikin oma polvi! Monitori oli auki ehkä n. vartin, kun lääkäri ilmotti et ruston vauriot on niin pahat, että pakko tehdä avoleikkaus. Sillä mentiin ja olihan se hassua, kun polvea vasaroitiin niin se tuntui lantiossa saakka. Ei kyllä kivuliaasti vaan ihan kosketuksena vaan. Leikkauksen loppusuoralla puudutus alkoi häviämään pikkuhiljaa ja varpaat jo liikahteli. Tunsinkin, kun haavan hakaset napsuteltiin kiinni. Sen jälkeen leikkaava lääkäri tuli vielä kertomaan sermin toiselle puolelle, että sieltä oli korjattu kaksi rustovauriota, molemmin puolin polvea. Oli (isot 10 centin?) haavat ja varmasti tulee oleen kipeä. Nivelkierukat oli ollu ok. Menetelmä oli kuitenkin tällä kertaa ruston siirto jostain muusta polven kohdasta ja se oli kiinnitetty plugeilla ja luutakin oli laitettu väliin. Näin ymmärsin. Sermi korjailtiin pois ja sen jälkeen minut vietiin heräämöön toisella sängyllä.
Heräämössä olin n. klo 16 aikaan eli kyllä siinä leikkauksessa melkein pari tuntia vierähti. Siellä sain levätä jalka kohoasennossa, vähän "aamupalaa", kipulääkkeitä ja jalkaan laitettiin ortoosituki. Tuen tehtävä on pidellä jalka 0-30 kulmassa ekan kahden viikon ajan. Sen jälkeen fyssarille, joka asettaa vapaan liikkuvuuden siihen. Heräämön fyssari neuvoi ohjeet liikkumiseen. Eli 4 viikon ajan puolivaraus jalalle, sen jälkeen täysivaraus, kepit kulkee kuitenkin mukana tuon 6 viikkoa kokoajan. Kontrolli kuuden viikon päästä. Jolloin tsekataan röntgenkuvat ja kuinka hoito on onnistunut. Jumppaohjeet sain, lääkereseptit, sairaslomatodistukset ja muut tarvittavat ohjeet ja paperit. Sairaslomaa on muuten alustavasti 30.11. saakka. Kuulemma ei kuitenkaan ole töissä asiaa porrassiivoukseen enää. Ehkä joskus vielä, mut aikaa menee paljon siihen. Vuoden päästä saatan kuulemma juosta jo. :)
Avomies tuli klo 19 jälkeen ja pienen kepeillä kävelyn sekä huippauskohtauksen jälkeen minut kärrättiin pyörätuolilla pois. Himassa olin klo 20 jälkeen. Kipulääkkeet naamaan, söin vähän jogurttia ja menin suoraan sänkyyn. Kivut oli kamalat, en nukkunut koko yönä kun särkylääkkeet ei aluks oikeen toiminut kunnolla. Muutenkin päivän tapahtumat ja hoidettavat asiat pyöri päässä. (Fysioterapian varaaminen yms.) Vessassa täytyi ravata koko yö kun rakko oli ihan sekaisin edelleen siitä puudutuksesta. Avomies oli kyllä kokoajan tukena ja turvana jokaisella kävelyllä yöllä, koska vessareissut oli vaikeita ja jalkaa särki. Tämän jälkeen tiedän minkälaista kipu on ja en valita enää turhasta. Tosin ei sillä, että olisin valittanutkaan. Vahvuutta tähän toipumiseen kyllä tarvitaan ja paljon. Fyysisesti ja henkisesti. :)
Oho, tulipa yksityiskohtanen selitys! Noo kohtalotoverit saa lukea, jospa rauhoittais leikkaukseen joutuvan mieltä. Senkin asian takia tää blogi on. Koska jos joku ois aiemmin kirjottanu millaista siellä oikeasti on, ei olis pelottanut niin paljoa.
Operaatio meni hienosti, toivotaan toipumisen kannaltakin samaa!
Siinähän se juuri äsken operoitu ja paketoitu polvi onkin. Kipulääkepäiväkirja jo kovassa käytössä myös.
